Tässä nämä pitkään laittamatta olleet kolme kuvaa; ensin kuva kissantassu(i)sta:

357806.jpg

Kyseessä meidän nuorin kisu, jonka suosikkipaikkoja on näin talvisin valita se lämpimin paikka talossa. Taisi tulla hieman turhan lämmin tuolla viltinalla tosin, kun pitää hieman tuulettaa tassujen kautta turhaa lämpöä pois...

Uusi Vuosi oli jo haastavampi. Mietin että kuvaan kalenterin tms, mutta se olisi liian ilmeistä. Joten ulkokuva talvisesta Oulusta saa luvan kelvata. Ainakin siis nyt on talavi, eikä saja vettä!

357801.jpg

Ja kuva ikkunasta on sitten kuva meidän työhuoneen ikkunasta, ulkoapäin kuvattuna.

357803.jpg

Tässä haen inspistä neuloa tuttavapariskunnan vauvalle jotain pientä ja pehmeää. Onneksi laskettu aika on vasta/jo maaliskuun puolivälissä, eli kiire voi tulla. Neuloin haalaria lahkeen verran, sitten iski kyllästyminen... Täytyy jotain keksiä.

Ilmoittauduin sitten "Salainen Neuleystävä 2007" tempaukseen mukaan. Saa nähdä miten käy! ;-) Edellisestä kierroksesta jäin pois omaa hitauttani, nyt sitten olin oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja näin ollen pääsin mukaan! Toinen mihin olen miettinyt vielä ilmoittautumista on lankalaihis, ainakin talouden toisen ihmisen mielestä niistä(kin) voisi hieman laihduttaa. Kun ei mahdu enää laatikoihin ja noita nyssyköitä ja pahvilaatikoita on ihan riittämiin kuulemma työhuoneessa varastoituna. Mutta minkä teet. Olen anonyymi lankaholisti!